Hukkumista esseisiin ja uskonnon tuputtamista

Hukkumista esseisiin ja Raamatun lyömistä päähän..

Marraskuu alkaa olla jo lopuillaan, ja opiskelutahti senkuin vain kiihtyy. Olemme loppupeleissä ottaneet kuusi eri kurssia, sillä huomasimme, ettei 7-8 kurssin suorittaminen oikein ole järkevää. Muuten olisi tullut sellasta stressiä, ettei muuta ehtisi tekemäänkään kuin opiskella päivät ja yöt. Nytkin tuntuu näiden kuuden kurssin kanssa, että kiirettä pukkaa ja deadlinet lähestyy liian nopeasti. Teemme kolme kurssia itsenäisesti ja loput kolme kurssia suoritamme osallistumalla luennoille. Joka viikko pitäisi valmistella ja kirjoittaa ainakin kaksi esseetä, joten hiki tulee niitä tehdessä.

On ollut mielenkiintoista kuunnella mm. Society, Health and Illness-kurssin luentoja, joissa käsitellään esimerkiksi Malawin terveydenhuoltoa ja perinteisiä uskomuksia sairauksista. Tässä maassa on vieläkin jossakin määrin uskoa poppamiesten parantaviin voimiin sekä siihen, että jos sairastut, niin sen on aiheuttanut sinun esi-isäsi. Theories and Concepts in Gender Relations – kurssilla on tullut esille millaisia käsityksiä ja odotuksia tässä maassa on sukupuolirooleista.  Yhdellä luennolla jokainen sai kertoa millaisia odotuksia omassa kulttuurissa on naisen ja miehen rooleista ja miten heidän pitäisi käyttäytyä.

Tässä seuraavaksi malawilaisten oppilaiden vastauksia naisten roolista ja käyttäytymisestä: kotitalousaskareet, säädyllinen pukeutuminen, vanhempien ihmisten kunnioittaminen, ruuanlaitto, veden hakeminen kaivosta jne.

Miesten rooli ja käyttäytyminen: naida kaksi vaimoa (jäi hieman epäselväksi, että onko tämä tosiaan nykyisin vain joku ns. muinaisjäänne maaseudun ympäristössä), päätöksentekijä, mahdollisuus tulla myöhään kotiin?!, karjan laiduntaminen, haudan kaivuu?! jne.   

Muutenkin tämä maa on jännä sekoitus modernia ja vanhoillisia perinteitä. Toisaalta näkee yliopistolla ja yleensäkin katukuvassa hienoja kännyköitä ja muodikkaita vaatteita, ja maan  presidenttinä on nainen (Joyce Banda). Toisaalta tuntuu taas, että kaikki käyvät kirkossa pyhävaatteisiin sonnustautuneina, ja paikallisissa sanomalehdissä ihmissuhdepalstoilla 18-vuotiaat kristityt tytöt etsivät itselleen ihmissuhdetta, joka heidän omien sanojensa mukaan ”will end up in marriage” eli  avioliiton satamaan ollaan jo hyvin nuorina menossa. Muutenkin uskonnollisuus on täällä koko ajan vahvasti läsnä, kuten olen aikaisemmissa kirjoituksissani jo maininnut. Kampuksellla on joka puolella ilmoituksia uskonnollisista kokoontumisista, ja monesti näkee oppilaiden käsissä, oppikirjojen lisäksi, Raamattuja tai muita uskonnollisia opuksia. Toisinaan suoraan sanottuna hieman ahdistaa tämä uskonnollisuus, sillä meiltä on monesti tultu kyselemään olemmeko kristittyjä ja käymmekö kirkossa. Sitten kun on vastannut, että kyllä olemme luterilaisia, mutta emme käy kirkossa, sillä kotimaassamme se ei ole niin yleistä kuin täällä jne., on vastauksena ollut kovaa ihmettelyä ja näkee että ihmiset eivät todellakaan ymmärrä, että on olemassa myös niitä joiden elämään ei kuulu jumalanpalveluksissa käynti. Eräskin opiskelija sanoi meille, että meidän pitäisi käydä jumalanpalveluksissa yms. kirkollisissa kokoontumisissa, sillä se ei ole tervettä, jos ei käy kirkossa! Toisinaan on tultu suoraan sanottuna kerjäämään ja painostavasti vaatimaan, että meidän pitäisi tulla opiskelijoiden uskonnollisiin kokoontumisiin. Kunnioitan toisten uskonnollisuutta, ja on hienoa jos uskonto antaa ihmisille voimaa, mutta sitä en ymmärrä, että tullaan lyömään ns. Raamatulla päähän ja työntämään omia näkemyksiä kurkusta alas. Tämä on pieni paikkakunta, ja koska olen valkoinen nainen, joka ei käy kirkossa, tiedän että olen saanut jonkinlaisen maineen täällä. Nämä on taas niitä kuuluisia kulttuurieroja..

Olen myös kohdannut rasismia täällä, meille on huudeltu chichewan kielellä valkonaamaa ja myös vielä pahempia ilmauksia. Paikallista kieltä en vielä kovinkaan hyvin osaa, mutta kasvojen ilmeet ja äänenpainot kertovat kyllä omaa tarinaa...

Toisinaan malawilainen Muodollinen (lue pinnallinen) kohteliaisuus törmää suomalaiseen suoruuteen..kysytään kyllä kohteliaasti mitä kuuluu, mutta kasvoista näkee miten sinua arvioidaan päästä varpaisiin yrmeästi. Baarissa minulle yksi tyyppi tuli puhumaan ja vaatimaan, että koska hänellä on nälkä ja minä olen valkoinen= rikas, niin minun pitäisi ostaa hänelle baarista ruokaa. Että näin. Kieltäydyin tiukoin sanakääntein tästä kunniasta. Olen huomannut, että tässä maassa valkoisiin liittyy hyvin paljon stereotypioita, esim. juurikin se, että me kaikki olemme rikkaita, kevytkenkäisiä ja laiskoja/hemmoteltuja. Rasismi ja ihmisten luokittelu erinäisiin kategorioihin on universaali ilmiö, ja sen kokeminen omakohtaisesti todellakin avaa silmäsi..

Toisaalta olen myös kuullut eräiltä paikallisilta tahoilta, että tämä edellä mainitsemani uskonnollisuus on toisinaan pelkkä naamio, ja ihmiset käyttäytyvät miten sattuu uskonnollisten kulissien takana. Eräässä malawilaisessa sanomalehdessä paikallinen gospel-tapahtuman järjestäjä mainitsi kolumnissaan vihjailevasti siitä, miten eräätkin paikalliset suositut gospel-laulajat sekoilevat motelleissa ja ovat rahan suhteen ahneita..

Ihmiset käyvät baareissa, ja alkoholia käytetään, ja heilutaan humalassa toisinaan kuin suomalaiset. Ruokakaupoissa myydään vodkaa ja rommia, joten pelkällä pyhällä vedellä ei täällä toimita..Koska blogini ei ole mikään siloiteltu, ympäripyöreä matkailumainos, niin en viitsi ladella täällä sellaisia kliseitä kuin, että kaikki malawilaiset ovat ystävällisiä yms. Huomaa, miten pitempiaikainen asuminen vieraassa maassa auttaa huomaamaan, mitä kaikkia ns. eri kerroksia löytyykään ihmisistä. En koe, että olisin missään vaiheessa kokenut mitään syvää kulttuurishokkia, vaan pikemminkin alkaa tajuamaan syvällisemmin, mitkä asiat ärsyttää täällä ja minkä takia, ja mitkä asiat taas täällä ilahduttavat. Hyvänä esimerkkinä ilahduttavista asiosta on seuraava tapahtuma: olin tänä viikonloppuna toisessa kaupungissa asioimassa pankkiautomaatilla, kun ykskaks automaatti imaisi minun korttini,eikä antanut sitä enää takaisin. Pankkiautomaatin vartija sanoi, että tule maanantaina kysymään korttia konttorista. Menin paniikkiin, sillä en olisi enää maanantaina kyseisessä kaupungissa. Olin jo maani myynyt ja valmiina hyvästelemään visa electronini ikuisiksi ajoiksi, kunnes pian ilmestyi kuin tyhjästä eräs poika paikalle auttamaan. Hän lähti sen kummemmin kyselemättä viereiseen pankin konttoriin hakemaan korttiani. Loppujen lopuksi sain korttini takaisin ja kiitin vuolaasti pelastajaani, joka vielä varmisti, että sain loppujen lopuksi rahani automaatista. Ihmiset ovat täällä, toisin kuin yleensä Suomessa, paljon avuliaampia auttamaan kanssaihmisiä. Paikalliset ahkeroivat täällä kovasti, ja joka päivä näkee teillä esim. miehiä, jotka ajavat polkupyörillä. Heidän kyydissään on mm. monen metrin pituisia metalliputkia tai muuta hyvin raskasta tavaraa, jota ei olisi ennen edes osannut itse ajatella, että niitä voi kuljettaa polkupyörillä. Ihmiset ovat myös kovia yrittäjiä: kadun kulmissa ja minibussien ympärillä bussiasemilla myydään matkustajille monenlaista tavaraa ruuasta sanomalehtiin. Ei mene minuuttiakaan, ettei joku tulisi myymään sinulle jotakin.

Seuraava blogini tulee käsittelemään Etiopian reissua, jonne matkaan joulukuussa. Siitä sitten enemmän myöhemmin. 

opiskeluita..

Marraskuu lähtenyt käyntiin ja luennotkin ovat alkaneet – omalla ajallaan. Niin täällä on se kuuluisa Afrikan aika. Menemme luennolle, ja odottelemme tovin. Sitten luokan edustaja (opiskeluryhmästä valittu opiskelija, joka on yhteydessä kurssin opettajaan) kertoo saaneensa tekstiviestin opettajalta. Hän ei pääse luennolle, sillä on hautajaisissa/tapaamisessa yms. Tähän on jo tottunut täällä. Mielenkiintoista on myös monien kurssien päällekkäisyydet, jotka tuottavat hankaluuksia. Kurssien aikataulut muuttuvat melkein päivittäin, ja siinä sitten kesken luennon kaikki huutavat päällekkäin noin puoli tuntia, kun pitäisi sopia, että mihin päivään ja aikaan kyseinen kurssi oikein siirretään. Kenellekään ei oikein käy mikään päivä tai aika, kun silloin on kuulemma menossa toinen kurssi. Se on sitten lopulta oppilaiden päätettävissä milloin kurssi pidetään. Mutta on täällä pidetty näitä luentojakin, joiden aiheet vaihtelevat terveydenhuollosta feminismiin sosiologisesta näkökulmasta katsottuna. Ovat kylläkin aiheiltaan tosi kiinnostavia, joten odotan innolla mitä kaikkea tulevat luennot tulevat sisältämään, kunhan niitä luentoja nyt useammin pidettäisiin :)

Muita huomioita malawilaisesta arkielämästä:

Täällä poltetaan kaikki roskat pihamailla. Siis aivan kaikki roskat. Joten kadun varsilla on sitten mukavat pienet kokot, jossa sitten palaa kaikki roskat – siinä sitten tulee ilmakehään kaikenlaisia myrkkyjä. Roskalaatikoita ei täällä tunneta.

Kanaa täällä syödään paljon, ja kaduilla näkee ihmisten käsissä eläviä kanoja, joista tulee apetta ruokapöytään. On kyllä hullunkurista katsella, kuinka muovisesta kauppakassista kuikuilee elävä kana. Välillä myös näkee vuohien määkivän kauppojen edustoilla, ja sitäkin täälläpäin syödään. Paljon on näkynyt myös kulkukoiria, joita näkee niin kaduila, talojen pihoilla kuin myös kampuksellakin. Niitä ei kuitenkaan tarvitse sen kummemmin pelätä, sillä ne eivät käy päälle eivätkä hauku. Tallailevat rauhassa omia polkujaan ihmisten lähettyvillä. Toisin on kylläkin öisin, silloin ne haukkuvat oikein kuorossa eri pihoilla. Eräänä yönä kaikki koirat oikein ulvoivat sydämensä kyllyydestä. Taisi olla täysikuu:)

Suomen kieltä on tullut kampuksella ja kadunkulmissa vastaan, sillä aika monella tyypillä on ollut paita, jossa suomenkielistä tekstiä! Kuumat aallot. Vahinkolaukaus. Elämä edessä-syöpä takana.

Siinä muutamia esimerkkejä paitojen teksteistä. Nähtävästi suomalainen lähetystyö on tuottanut tulosta tässä maassa.

Paikallista livemusaakin on tullut käytyä kuuntelemassa. Taannoin kävimme Mandevu Farmilla (suomeksi Parta-farmi: nimitys tulee paikan omistajan parrasta :)) kuuntelemassa/katselemassa sellaisia malawilaisia esiintyjiä kuin Lulua ja botswanalaista tanssiryhmää Machkirikiriä (voi olla kirjoitusvirheitä). Tuli kunnolla jorattua paikallisten seassa ja opittua samalla malawilaisia tanssiliikkeitä.

Viisumin hakuprosessi on myös sekin omanlaisensa projekti. Viikkoja on jo kulunut, ja maksu maksettu, mutta aina tulee jotakin ilmoitusta, että nyt se ja se lappunen pitäisi vielä viedä toimistoon, jotta sen voi sitten viedä Blantyreen, toiseen kaupunkiin. Kyseinen Immigration Office on kyllä jo tullut aika tutuksi. Kuvittele pieni huone, jossa liian iso pöytä. Pöydän äärellä yksi viranomainen katsoo jotakin jenkkisarjaa, ja vieressäni istuva tyyppi nojaa pää käsissä pöytään. Herra Isopomo taas silmät kiiluen ja hokien yes yes laskee meidän antamia kwatchoja (paikallista valuuttaa) ja niittaa viisumihakemuksiimme väärät kuvat – vielä meidän läsnäollessa. Mutta pääasia, että prosessi kehittyy ja viisumit saadaan kouraan ehkäpä jopa ennen meidän lähtöä..

Malawissa puhutaan englannin lisäksi chichewan kieltä. Tässä vähän opastusta Chichewa-kielen alkeisiin:

Hei =Moni                                                       Hyvästi = Khalani Bwino

Mitä kuuluu? =Muli bwanji?                           Kyllä = Inde

Kiitos =Zikomo (ziko)                                    Ei = Ai

Mikä sinun nimesi on? = Dzina lanu ndani?

En ymmärrä = Sindikumva

Tässä vielä lopuksi kuvia reissumme varrelta, Fotoja piti jo laittaa aikaisemmin blogiin, mutta tuli kivasti viruksia muistitikulleni. Mutta tässä on osa kurssikaverini ottamia kuvia, sillä kännykkäkameralla ei kaikki kuvat ole oikein onnistuneet .Liwonde Safari- kuvat: Sini Ylimartimo