Kohti joulua ja ajassa taaksepäin menemistä..

Nyt sitä ollaan taas takaisin Malawissa. Viikko vierähti Addis Ababassa, Etiopiassa, joka oli mielenkiintoinen paikka vierailla. Ensinnäkin siellä on aikakäsitys aivan omaa luokkaansa: vuorokausi alkaa heidän mukaansa aamukuudelta ja vuosi on tällä hetkellä muistaakseni 2005 taikka 2006, eli minulla oli käytännössä katsoen mahdollisuus matkata taaksepäin..Addis Ababa oli kaupunkina jännä sekoitus vanhaa ja uutta, ja pystyi jollain lailla aistimaan tietynlaisen ajan pysähtyneisyyden. Matkallani ihastuin etiopialaiseen, vahvaan kahviin (tämän kokemuksen jälkeen en enää suosi suomalaista kahvia) ja paikalliseen ruokaan (injera oli aivan ihastuttava! Se on isokokoinen, eräänlainen lettutaikina, johon oman valinnan mukaan laitetaan päälle eri täytteitä. Sitten vain sormilla noukitaan sopivankokoinen viipale ja syödään.). Ilma on myös kuiva ja ns. ohut, koska kyseinen kaupunki sijaitsee niin korkealla. Tämän huomasi, kun käveli hotellin portaita ylös: alkoi hengästyttämään tosi nopeasti. Viikonloppuna tuli myös käytyä eräillä festareilla, jossa oli artisteja ympäri Afrikkaa. Siellä sitten taas kerran jammailtiin kunnolla:)

Mutta matkani Addikseen ei ollut kuitenkaan lomamatka vaan kyseessä oli North-South-South LIFT UP (Living with Informal Settlements, Tackling Urban Poverty) intensiivi-kurssi EiABC-instituutissa( Ethiopian Institute of Architecture, Building Construction and City Development Addis Ababa University), jossa käsiteltiin mm. urbaania köyhyyttä eri näkökulmista käsin. Meitä oli yhteensä parisenkymmentä opiskelijaa ja muutamia professoreja Suomesta, Malawista, Malista, Etiopiasta ja Keniasta tekemässä ryhmätöitä. Itse olin ryhmässä, joka teki tutkimusta urbaani köyhyydestä ja toimeentulosta. Teimme kenttätöitä Addis Ababan ns. slummialueilla, haastatellen asuinalueiden asukkaita heidän toimeentulostaan, ja varsinkin miten naiset hankkivat elantonsa ja miten he pärjäävät jne. Olin valmistautunut kaikenlaiseen, kun kyse on slummeista, mutta kävikin niin, että haastatateltavat ihmiset olivat ns. alempaa keskiluokkaa. He eivät siis olleet niitä kaikkein köyhimpiä, mutta tärkeää on kuitenkin huomauttaa, ettei heillä kaikilla kuitenkaan ollut paljon varoja ylimääräiseen. Oli todella opettavaista ja haastavaa tehdä haastatteluita näissä naapurialueissa. Eräässä kotitaloudessa haastateltava tarjosi ns. lyhyen kaavan mukaan perinteisen etiopialaisen kahviseremonian, mikä oli hyvin vieraanvaraista ja ystävällistä. Se mikä tuli usein esille haastatteluissa, oli se, että yhteisöllisyys näillä seuduilla oli vahva, vaikka rahasta olisi ollut puutetta. Naapurit auttoivat toisiaan monissa eri asioissa, ja tästä tuli mieleen se, kuinka paljon meillä Suomessa puhutaan yhteisöllisyydestä. Puheen tasolla yhteisöllisyys on suosittu sana käyttää, mutta kuinka usein se käytännössä sitten toteutuukaan? Kuinka moni tuntee naapurinsa? Kuinka moni auttaa heitä tai juttelee heidän kanssaan päivittäin? Millainen on meidän sosiaalinen verkosto ja kuinka se auttaa meitä arjessa?

Intensiivikurssi oli todellakin intensiivinen ja rankka, mutta samalla antoisa, josta oppi todella paljon! Etiopian reissu oli kaikin puolin hieno kokemus.

Tähän väliin hieman amharin kieltä, jota puhutaan Etiopiassa:

Hyvää huomenta=Endemn adderu                             Hyvää päivää=Endemn walu

Hyvää iltaa=Endemn ameshu                                     Hyvästi=Dehna hunu

Kyllä=Eshi                                                                  Ei=Aydelem/Aydelem

Kuvia Addis Ababasta:

Addis Ababa hotellihuoneesta katsottuna

Intensiivikurssin osallistuja-plakaatti:)

Haastateltavan kotona etiopialaiseen tyyliin tarjottua kahvia

Katukuvaa Addiksesta

Paluumatkalla Malawiin maistoin elämäni ensimmäisen (ja viimeisen) kerran hyönteistä (lentävä muurahainen). Tämä ekstreme-kokemus tapahtui hetken mielijohteesta ja täytyy sanoa, ettei hyönteisten syöminen ole mun juttu. Mutta tulipahan kokeiltua.

Nyt vain joulun odottamista, mutta sitä ennen pitää kirjoitella vielä muutamia esseitä, joten aika menee siivillä kun niitä koittaa päkertää:). Täytyy myöntää, että on vähän ikävä kinkkua, laatikoita ja rosollia, mutta eiköhän joulun aikana sitten sen tilalle koita keksiä jotain muuta syömistä:)

Tähän loppuun jouluinen tunnelma kuva Lilongwesta (Malawin pääkaupungista), josta löytyi tälläinen joulukuusi (tehty tyhjistä muovipulloista).  

Oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2013!

Hukkumista esseisiin ja uskonnon tuputtamista

Hukkumista esseisiin ja Raamatun lyömistä päähän..

Marraskuu alkaa olla jo lopuillaan, ja opiskelutahti senkuin vain kiihtyy. Olemme loppupeleissä ottaneet kuusi eri kurssia, sillä huomasimme, ettei 7-8 kurssin suorittaminen oikein ole järkevää. Muuten olisi tullut sellasta stressiä, ettei muuta ehtisi tekemäänkään kuin opiskella päivät ja yöt. Nytkin tuntuu näiden kuuden kurssin kanssa, että kiirettä pukkaa ja deadlinet lähestyy liian nopeasti. Teemme kolme kurssia itsenäisesti ja loput kolme kurssia suoritamme osallistumalla luennoille. Joka viikko pitäisi valmistella ja kirjoittaa ainakin kaksi esseetä, joten hiki tulee niitä tehdessä.

On ollut mielenkiintoista kuunnella mm. Society, Health and Illness-kurssin luentoja, joissa käsitellään esimerkiksi Malawin terveydenhuoltoa ja perinteisiä uskomuksia sairauksista. Tässä maassa on vieläkin jossakin määrin uskoa poppamiesten parantaviin voimiin sekä siihen, että jos sairastut, niin sen on aiheuttanut sinun esi-isäsi. Theories and Concepts in Gender Relations – kurssilla on tullut esille millaisia käsityksiä ja odotuksia tässä maassa on sukupuolirooleista.  Yhdellä luennolla jokainen sai kertoa millaisia odotuksia omassa kulttuurissa on naisen ja miehen rooleista ja miten heidän pitäisi käyttäytyä.

Tässä seuraavaksi malawilaisten oppilaiden vastauksia naisten roolista ja käyttäytymisestä: kotitalousaskareet, säädyllinen pukeutuminen, vanhempien ihmisten kunnioittaminen, ruuanlaitto, veden hakeminen kaivosta jne.

Miesten rooli ja käyttäytyminen: naida kaksi vaimoa (jäi hieman epäselväksi, että onko tämä tosiaan nykyisin vain joku ns. muinaisjäänne maaseudun ympäristössä), päätöksentekijä, mahdollisuus tulla myöhään kotiin?!, karjan laiduntaminen, haudan kaivuu?! jne.   

Muutenkin tämä maa on jännä sekoitus modernia ja vanhoillisia perinteitä. Toisaalta näkee yliopistolla ja yleensäkin katukuvassa hienoja kännyköitä ja muodikkaita vaatteita, ja maan  presidenttinä on nainen (Joyce Banda). Toisaalta tuntuu taas, että kaikki käyvät kirkossa pyhävaatteisiin sonnustautuneina, ja paikallisissa sanomalehdissä ihmissuhdepalstoilla 18-vuotiaat kristityt tytöt etsivät itselleen ihmissuhdetta, joka heidän omien sanojensa mukaan ”will end up in marriage” eli  avioliiton satamaan ollaan jo hyvin nuorina menossa. Muutenkin uskonnollisuus on täällä koko ajan vahvasti läsnä, kuten olen aikaisemmissa kirjoituksissani jo maininnut. Kampuksellla on joka puolella ilmoituksia uskonnollisista kokoontumisista, ja monesti näkee oppilaiden käsissä, oppikirjojen lisäksi, Raamattuja tai muita uskonnollisia opuksia. Toisinaan suoraan sanottuna hieman ahdistaa tämä uskonnollisuus, sillä meiltä on monesti tultu kyselemään olemmeko kristittyjä ja käymmekö kirkossa. Sitten kun on vastannut, että kyllä olemme luterilaisia, mutta emme käy kirkossa, sillä kotimaassamme se ei ole niin yleistä kuin täällä jne., on vastauksena ollut kovaa ihmettelyä ja näkee että ihmiset eivät todellakaan ymmärrä, että on olemassa myös niitä joiden elämään ei kuulu jumalanpalveluksissa käynti. Eräskin opiskelija sanoi meille, että meidän pitäisi käydä jumalanpalveluksissa yms. kirkollisissa kokoontumisissa, sillä se ei ole tervettä, jos ei käy kirkossa! Toisinaan on tultu suoraan sanottuna kerjäämään ja painostavasti vaatimaan, että meidän pitäisi tulla opiskelijoiden uskonnollisiin kokoontumisiin. Kunnioitan toisten uskonnollisuutta, ja on hienoa jos uskonto antaa ihmisille voimaa, mutta sitä en ymmärrä, että tullaan lyömään ns. Raamatulla päähän ja työntämään omia näkemyksiä kurkusta alas. Tämä on pieni paikkakunta, ja koska olen valkoinen nainen, joka ei käy kirkossa, tiedän että olen saanut jonkinlaisen maineen täällä. Nämä on taas niitä kuuluisia kulttuurieroja..

Olen myös kohdannut rasismia täällä, meille on huudeltu chichewan kielellä valkonaamaa ja myös vielä pahempia ilmauksia. Paikallista kieltä en vielä kovinkaan hyvin osaa, mutta kasvojen ilmeet ja äänenpainot kertovat kyllä omaa tarinaa...

Toisinaan malawilainen Muodollinen (lue pinnallinen) kohteliaisuus törmää suomalaiseen suoruuteen..kysytään kyllä kohteliaasti mitä kuuluu, mutta kasvoista näkee miten sinua arvioidaan päästä varpaisiin yrmeästi. Baarissa minulle yksi tyyppi tuli puhumaan ja vaatimaan, että koska hänellä on nälkä ja minä olen valkoinen= rikas, niin minun pitäisi ostaa hänelle baarista ruokaa. Että näin. Kieltäydyin tiukoin sanakääntein tästä kunniasta. Olen huomannut, että tässä maassa valkoisiin liittyy hyvin paljon stereotypioita, esim. juurikin se, että me kaikki olemme rikkaita, kevytkenkäisiä ja laiskoja/hemmoteltuja. Rasismi ja ihmisten luokittelu erinäisiin kategorioihin on universaali ilmiö, ja sen kokeminen omakohtaisesti todellakin avaa silmäsi..

Toisaalta olen myös kuullut eräiltä paikallisilta tahoilta, että tämä edellä mainitsemani uskonnollisuus on toisinaan pelkkä naamio, ja ihmiset käyttäytyvät miten sattuu uskonnollisten kulissien takana. Eräässä malawilaisessa sanomalehdessä paikallinen gospel-tapahtuman järjestäjä mainitsi kolumnissaan vihjailevasti siitä, miten eräätkin paikalliset suositut gospel-laulajat sekoilevat motelleissa ja ovat rahan suhteen ahneita..

Ihmiset käyvät baareissa, ja alkoholia käytetään, ja heilutaan humalassa toisinaan kuin suomalaiset. Ruokakaupoissa myydään vodkaa ja rommia, joten pelkällä pyhällä vedellä ei täällä toimita..Koska blogini ei ole mikään siloiteltu, ympäripyöreä matkailumainos, niin en viitsi ladella täällä sellaisia kliseitä kuin, että kaikki malawilaiset ovat ystävällisiä yms. Huomaa, miten pitempiaikainen asuminen vieraassa maassa auttaa huomaamaan, mitä kaikkia ns. eri kerroksia löytyykään ihmisistä. En koe, että olisin missään vaiheessa kokenut mitään syvää kulttuurishokkia, vaan pikemminkin alkaa tajuamaan syvällisemmin, mitkä asiat ärsyttää täällä ja minkä takia, ja mitkä asiat taas täällä ilahduttavat. Hyvänä esimerkkinä ilahduttavista asiosta on seuraava tapahtuma: olin tänä viikonloppuna toisessa kaupungissa asioimassa pankkiautomaatilla, kun ykskaks automaatti imaisi minun korttini,eikä antanut sitä enää takaisin. Pankkiautomaatin vartija sanoi, että tule maanantaina kysymään korttia konttorista. Menin paniikkiin, sillä en olisi enää maanantaina kyseisessä kaupungissa. Olin jo maani myynyt ja valmiina hyvästelemään visa electronini ikuisiksi ajoiksi, kunnes pian ilmestyi kuin tyhjästä eräs poika paikalle auttamaan. Hän lähti sen kummemmin kyselemättä viereiseen pankin konttoriin hakemaan korttiani. Loppujen lopuksi sain korttini takaisin ja kiitin vuolaasti pelastajaani, joka vielä varmisti, että sain loppujen lopuksi rahani automaatista. Ihmiset ovat täällä, toisin kuin yleensä Suomessa, paljon avuliaampia auttamaan kanssaihmisiä. Paikalliset ahkeroivat täällä kovasti, ja joka päivä näkee teillä esim. miehiä, jotka ajavat polkupyörillä. Heidän kyydissään on mm. monen metrin pituisia metalliputkia tai muuta hyvin raskasta tavaraa, jota ei olisi ennen edes osannut itse ajatella, että niitä voi kuljettaa polkupyörillä. Ihmiset ovat myös kovia yrittäjiä: kadun kulmissa ja minibussien ympärillä bussiasemilla myydään matkustajille monenlaista tavaraa ruuasta sanomalehtiin. Ei mene minuuttiakaan, ettei joku tulisi myymään sinulle jotakin.

Seuraava blogini tulee käsittelemään Etiopian reissua, jonne matkaan joulukuussa. Siitä sitten enemmän myöhemmin. 

opiskeluita..

Marraskuu lähtenyt käyntiin ja luennotkin ovat alkaneet – omalla ajallaan. Niin täällä on se kuuluisa Afrikan aika. Menemme luennolle, ja odottelemme tovin. Sitten luokan edustaja (opiskeluryhmästä valittu opiskelija, joka on yhteydessä kurssin opettajaan) kertoo saaneensa tekstiviestin opettajalta. Hän ei pääse luennolle, sillä on hautajaisissa/tapaamisessa yms. Tähän on jo tottunut täällä. Mielenkiintoista on myös monien kurssien päällekkäisyydet, jotka tuottavat hankaluuksia. Kurssien aikataulut muuttuvat melkein päivittäin, ja siinä sitten kesken luennon kaikki huutavat päällekkäin noin puoli tuntia, kun pitäisi sopia, että mihin päivään ja aikaan kyseinen kurssi oikein siirretään. Kenellekään ei oikein käy mikään päivä tai aika, kun silloin on kuulemma menossa toinen kurssi. Se on sitten lopulta oppilaiden päätettävissä milloin kurssi pidetään. Mutta on täällä pidetty näitä luentojakin, joiden aiheet vaihtelevat terveydenhuollosta feminismiin sosiologisesta näkökulmasta katsottuna. Ovat kylläkin aiheiltaan tosi kiinnostavia, joten odotan innolla mitä kaikkea tulevat luennot tulevat sisältämään, kunhan niitä luentoja nyt useammin pidettäisiin :)

Muita huomioita malawilaisesta arkielämästä:

Täällä poltetaan kaikki roskat pihamailla. Siis aivan kaikki roskat. Joten kadun varsilla on sitten mukavat pienet kokot, jossa sitten palaa kaikki roskat – siinä sitten tulee ilmakehään kaikenlaisia myrkkyjä. Roskalaatikoita ei täällä tunneta.

Kanaa täällä syödään paljon, ja kaduilla näkee ihmisten käsissä eläviä kanoja, joista tulee apetta ruokapöytään. On kyllä hullunkurista katsella, kuinka muovisesta kauppakassista kuikuilee elävä kana. Välillä myös näkee vuohien määkivän kauppojen edustoilla, ja sitäkin täälläpäin syödään. Paljon on näkynyt myös kulkukoiria, joita näkee niin kaduila, talojen pihoilla kuin myös kampuksellakin. Niitä ei kuitenkaan tarvitse sen kummemmin pelätä, sillä ne eivät käy päälle eivätkä hauku. Tallailevat rauhassa omia polkujaan ihmisten lähettyvillä. Toisin on kylläkin öisin, silloin ne haukkuvat oikein kuorossa eri pihoilla. Eräänä yönä kaikki koirat oikein ulvoivat sydämensä kyllyydestä. Taisi olla täysikuu:)

Suomen kieltä on tullut kampuksella ja kadunkulmissa vastaan, sillä aika monella tyypillä on ollut paita, jossa suomenkielistä tekstiä! Kuumat aallot. Vahinkolaukaus. Elämä edessä-syöpä takana.

Siinä muutamia esimerkkejä paitojen teksteistä. Nähtävästi suomalainen lähetystyö on tuottanut tulosta tässä maassa.

Paikallista livemusaakin on tullut käytyä kuuntelemassa. Taannoin kävimme Mandevu Farmilla (suomeksi Parta-farmi: nimitys tulee paikan omistajan parrasta :)) kuuntelemassa/katselemassa sellaisia malawilaisia esiintyjiä kuin Lulua ja botswanalaista tanssiryhmää Machkirikiriä (voi olla kirjoitusvirheitä). Tuli kunnolla jorattua paikallisten seassa ja opittua samalla malawilaisia tanssiliikkeitä.

Viisumin hakuprosessi on myös sekin omanlaisensa projekti. Viikkoja on jo kulunut, ja maksu maksettu, mutta aina tulee jotakin ilmoitusta, että nyt se ja se lappunen pitäisi vielä viedä toimistoon, jotta sen voi sitten viedä Blantyreen, toiseen kaupunkiin. Kyseinen Immigration Office on kyllä jo tullut aika tutuksi. Kuvittele pieni huone, jossa liian iso pöytä. Pöydän äärellä yksi viranomainen katsoo jotakin jenkkisarjaa, ja vieressäni istuva tyyppi nojaa pää käsissä pöytään. Herra Isopomo taas silmät kiiluen ja hokien yes yes laskee meidän antamia kwatchoja (paikallista valuuttaa) ja niittaa viisumihakemuksiimme väärät kuvat – vielä meidän läsnäollessa. Mutta pääasia, että prosessi kehittyy ja viisumit saadaan kouraan ehkäpä jopa ennen meidän lähtöä..

Malawissa puhutaan englannin lisäksi chichewan kieltä. Tässä vähän opastusta Chichewa-kielen alkeisiin:

Hei =Moni                                                       Hyvästi = Khalani Bwino

Mitä kuuluu? =Muli bwanji?                           Kyllä = Inde

Kiitos =Zikomo (ziko)                                    Ei = Ai

Mikä sinun nimesi on? = Dzina lanu ndani?

En ymmärrä = Sindikumva

Tässä vielä lopuksi kuvia reissumme varrelta, Fotoja piti jo laittaa aikaisemmin blogiin, mutta tuli kivasti viruksia muistitikulleni. Mutta tässä on osa kurssikaverini ottamia kuvia, sillä kännykkäkameralla ei kaikki kuvat ole oikein onnistuneet .Liwonde Safari- kuvat: Sini Ylimartimo

Kohti marraskuuta :)

Hyvästit raskaalle lokakuulle :) Paniikkia, maitohapoilla oloa yms. kevyttä fiilistä..

Ollaan jo kohta marraskuussa, ja jotakin ihmeellistä on tapahtunut! Osa kursseista on alkanut tällä viikolla,jee :). Tämä lokakuu on ollut sellaista  turhauttavaa säätämistä (tuli ristiriitaista tietoa joka suunnalta opintoihin liittyen)  täällä yliopistolla, ettei tosikaan. Viime viikolla oli vielä sellainen kliimaksi täällä kampusalueella, että alkoi jo vähän paniikki iskeä. Nimittäin viime keskiviikkona meidän tietämättämme, oli alkanut opiskelijoiden mielenosoitus. Debatin aiheena oli nousseet lukukausimaksut. Olimme menossa kampukselle katsomaan olisiko meillä alkaneet jo kurssit..eipä vielä ollut. Ihmettelimme miten kampusalueella oli niin hiljaista, ja kirjaston ovet suljettu. Pikkuhiljaa alkoi kuulua laulua kampuksen keskusalueelta. Siellä oli kerääntynyt opiskelijoita laulamaan. Ajattelimme, että jahas täällä on sitten joku kokoontuminen. Lähtiessämme pois, takaamme alkoi kuulua huutoa tyyliin ”Hei te valkoiset pelkurit, tulkaa takaisin kampukselle!” Aloimme ihmetellä mistä nyt on oikein kyse..Kävellessämme eteenpäin näkyviin tuli poliiseja ja armeijan tyyppejä. Tilanne alkoi näyttää sangen mielenkiintoiselta.. Päätimme mennä keskustaan, jossa ilmapiiri oli hyvin kireä, ja tunsimme miten meitä tuijotettiin( eikä niin hymyissä suin). Kauppoja alettiin sulkea, kuulemma siinä pelossa, jos opiskelijat aikovat ryöstellä kauppoja! Alkoi pikkasen ahdistaa. Otimme siis taksin ja lähdimme aikaiselle lounaalle kauemmaksi keskustasta. Oli hieman surrealistista syödä ja samalla kuunnella kuinka kauempaa kuuluu mielenosoitusjoukon huutoa. Ei tiennyt minne mennä ja mitä ajatella kaikesta tästä. Myöhemmin kuulimme, kuinka meidän kämppiksemme olivat olleet talomme terassilla, ja katsoneet tiellä kulkevaa mielenosoitusjoukkoa. Kyseinen joukko oli ykskaks pysähtynyt katsomaan kämppiksiämme, ja alkanut huutamaan: ”Menkää takaisin kotimaahanne!” Että näin. Emme uskaltaneet mennä enää loppuviikosta kampukselle, koska joka suunnasta tuli niin ristiriitaista tietoa. Kyseinen tapahtumasarja pisti kyllä miettimään aika rankalla otteella sitä tosiasiaa, millaista on olla vähemmistönä (tässä tapauksessa valkoihoinen vaihto-opiskelija) vieraassa maassa. Onneksi tilanne on nyt rauhallinen, ja olemme päässeet kampukselle luennoille.

Opiskelujen osalta meillä on ollut suunnitelmana käydä 8 sosiologian kurssia eri vuosikursseilta. Olemme olleet jo mm. Agrarian change ja Society, health and illness- kurssien luennoilla, jotka liittyvät mm. Malawin maaseudun sosiaalisiin muutoksiin. Kurssit vaikuttavat mielenkiintoisilta, mutta nyt vain askarruttaa kuinka pystymme sumplimaan kaikki suunnitellut kurssit läpi kunnialla. Nimittäin kurssien aikataulut hyppivät vähän sinne sun tänne ja monet kurssit menevät päällekkäin. Saapi nyt nähdä miten meidän suunnitelmat toteutuu. Muutoksiin pitää osata varautua tässä maassa.  Eilen vielä olimme siinä tiedossa, että erästä kurssia ei voida tehdä itsenäisesti vaan pitää osallistua luennoille. Noh tänään taas tuli toisenlaista tietoa, että me teemmekin sen itsenäisesti, ja tadaa ekan esseen palautus onkin jo ensi kuun puolella. Dippadaa!

On mielenkiintoista seurata miten täällä luennot toteutetaan. Jos haluat tietää mitkä kurssit alkavat alkavat tiettynä päivänä, menet kampuksen ilmoitustaululle katsomaan. Luennot voivat kestää vajaan tunnin, puoli tuntia tai vähemmän..Eilen eräs professori selitti luennon aluksi, että jos joku tulee myöhässä luennolle, kyseisen oppilaan pitää poistua välittömästi. Hän oli myös tiukkana kännyköiden suhteen: jos jollakin on kännykkä toiminnassa, proffa lopettaa luennon heti. Tänään samaisen kurssin luennoilla sitten jotkut valopäät tekivät kaikki nämä edellämainitut asiat. Proffa piti sanansa, ja luento päättyi välittömästi.

Viime viikkoina olemme kaiken kampuksella turhaan seilaamisen lisäksi matkustaneet viikonloppuisin myös muualla kuin Zombassa. Olemme vierailleet Liwonden Natural Parkissa, jossa näimme safariauton kyydissä norsuja, antilooppeja ja puhveleita. Kävimme myös Nkopola Villagessa, jossa saimme lämäisessä majapaikassa lukuisia moskiitonpuremia (kiitokset tästä kuuluu reikäiselle moskiittoverkolle). Meidän ei niin hohdokkaan majapaikan vieressä oli ns. paremman väen hotelli, jossa kävimme maksua vastaan uimassa uima-altaalla ja syömässä maittavia aterioita sekä ihastelemassa Malawi-järven rantamaisemia. Eli perus-turisti-meininkiä. Sangen ristiriitaista oli kylläkin se, että heti kyseisen hotellin porttien ulkopuolella asusteli köyhiä kyläläisiä. Lapset huutivat meille iloisesti: ” Hei mitä kuuluu, antakaa meille rahaa!”...Hotellissa varakkaat malawilaiset ja länsimaalaiset pariskunnat sekä lapsiperheet elelivät samaan aikaan omassa kuplassaan, ja toisaalla öisin kylän pihoilla kuului riemukasta rummutusta, tanssimista ja laulua. Kaksi ääripäätä aivan lähekkäin.

Eilen kauppareissulla tutustuimme erääseen pikkupoikaan, joka on 11v., mutta joka vaikuttaa paljon vanhemmalta. Hän tuli meidän perässämme keskustaan, ja samalla kertoi minulle, kuinka hän haluaa isona pankkivirkailijaksi. Hän sanoi, että tykkää käydä koulua, sillä jos hänellä on koulutus, hän saa myös rahaa. Hänen unelmansa on isona auttaa kyläläisiään. Pojan verestävät ja elämää nähneet silmät kertoivat sen, että varmastikaan hänen elämänsä ei ole ollut helppoa. Blantyressa käydessämme näimme myös paljon katulapsia, joiden elämä on pelkkää kaduilla oleskelua. Eilen  ensi kertaa käydessämme kampuksen ruokalassa (jonne muuten pitää viedä omat lautaset tai ostaa lunchbox), oli ruokalan edustalla pikkupoika, jolla oli muovipussissa ruuan jämiä. Emme jaksaneet syödä omaa ruokaamme loppuun, sillä sitä oli aivan valtavasti. Päätimme antaa loput pojalle, jotta ei menisi hyvä ruoka hukkaan. Poika oli mielissään. Nämä kohtaamiset paikallisten pikkulasten kanssa pistävät taas kerran miettimään tätä elämän oikeudenmukaisuutta.

Katsotaan miten marraskuu lähtee käyntiin..siitä lisää ensi kerralla.

Malawin vaihto - uhka vai mahdollisuus?

10.10.2012

 Malawin vaihto – uhka vai mahdollisuus? Kaikki (ihmiselämä) on pienestä kii...

Olipahan sitten tapahtumarikas viime yö. Olimme käyneet nukkumaan noin iltaseitsemän maissa. Kyllä luit oikein – ollaan menty tosi aikaisin jo maate, sillä yleensä täällä on iltaisin sähkökatkoksia, jolloin ainoastaan valoina on kynttilät/taskulamppu ja otsalamppu. Näin alussa ainoa viihdyke on lukea otsalamppu päässä kirjaa tai kirjoittaa matkapäiväkirjaa. Iltahämärissä myös ihanat hämähäkit ja torakat/muut härpäkkeet ryömivät koloistaan, jolloin ei kovin haluta käppäillä tai koskettaa jaloilla lattiaa..joten moskiittoverkon sisällä on olo turvallinen:D. Täällä herätään myös tosi ajoissa. Ihmiset ovat liikenteessä jo aamukuudelta, joten täällä ei nukuta kovin myöhään.

Mutta niin siihen viime yöhön..olimme jo käyneet nukkumaan, kun kurssikaverini huomasi huoneemme oven yläpuolella olevasta ikkunasta liekkivaloa. Vähän ajan kuluttua kuulimme kuinka viereinen naapuri huutaa:”Oh my God!”. Kuulemme kuinka naapurimme juoksee vessaan ja veden ääniä kuuluu..alkaa haista myös meidän huoneessa savua..noh menemme katsomaan vessaan, ja mikä sieltä löytyy: vessan pöntön se klosetti-osa?on aivan paskana. Sen minkä me ymmärrämme, niin nähtävästi naapurimme oli unohtanut kynttilän vessanpöntön päälle käydessään suihkussa (oli siis taas sähkökatkos) ja siellä sitten mukavasti syttynyt tulipalo. En tiedä kuinka kauan se palo oli kytenyt, mutta kivasti oli sitten pönttö puoliksi sulanut (päällinen on siis muovia). En tykkää maalaa piruja seinille, mutta miten olisi oikeasti käynyt meille, jos naapurimme ei olisi huomanut erehdystään!? Nähtävästi se olisi levinnyt muualle taloon. Täällä on puuovet ja katot vaneria..ikkunamme on täynnä metalliristikkoja, joten ikkunasta emme olisi hädän hetkellä päässeet ulos. Ovet pitää myös avata sisältäpäin, joten siitä voitte laskea yhtälön...pidimme koko yön ikkunoita auki, sillä savun hajua oli tullut huoneeseemme. Vasta tänä aamuna tajusin, miten pienestä kiinni oli, ettei käynyt pahemmin. Naapurimme liukeni jo varhain aamulla töihin, ja minun piti talonmiehellemme selittää tilanne, jolle  ei oltu vielä informoitu. En tiedä oliko naapurimme myöhemmin sitten kertonut hänelle tai jollekin muulle taholle. Nyt on veto poissa, tuntuu että on jotenkin jossain lievässä shokissa. Suoraan sanottuna nyt tähän riville tulee kaikki mahdolliset kirosanat: ?”#”;:*^`?=!#&%!!!!!!

Jos tänään ei selviä mitään uutta ja tarpeellista meidän mahdollisista opinnoista, niin täällä alkaa suomitytöt sisuuntumaan, ja aika pahasti. Haluaisin olla myös ihan hengissä tän koko reissun ajan.  Mutta kaikki läheiset Suomessa – älkää peljätkö! Aion sitkeästi taistella elämäni puolesta! Suomi-tytsyt on sitkeitä sissejä. Meille ei ryppyillä – ei edes tulipalo! Viva la vida!!
                                                    (Todistusaineistoa palaneesta vessasta..Lapset ei kynttiloita vessaan!!)

Sitten jotakin muuta. Kavimme eilen Blantyressa kyselemassa viisumeita. Hahaa mika reissu! Kuulemma ihan turhaan sinne asti menimme..Zombasta saisi nekin. Kiitos yliopiston asiantuntevan toimihenkilon, saimme vaaraa tietoa. Noh ei se mitaan. Sain kokea malawilaisen minibussin ahtaan tunnelman, jossa ajettiin tuhatta ja sataa kuoppaisilla seka ruuhkaisilla teilla. Nautin siita suunnattomasti! Nauroin melkein koko matkan. :) Suosittelen lampimasti paikallista minibussia, niille jotka pitavat vauhdikkaasta matkanteosta.Bussi siis lahtee pysakilta vasta sitten, kun on tarpeeksi porukkaa kyydissa, eli odottaminen voi kestaa vartin, puol tuntia tai jopa tunnin:) Blantyressa kohtasin kaimani ravintolan, ihan ok ruokaa..:)

                                                                   Mun ravintola!