Kohti marraskuuta :)

Hyvästit raskaalle lokakuulle :) Paniikkia, maitohapoilla oloa yms. kevyttä fiilistä..

Ollaan jo kohta marraskuussa, ja jotakin ihmeellistä on tapahtunut! Osa kursseista on alkanut tällä viikolla,jee :). Tämä lokakuu on ollut sellaista  turhauttavaa säätämistä (tuli ristiriitaista tietoa joka suunnalta opintoihin liittyen)  täällä yliopistolla, ettei tosikaan. Viime viikolla oli vielä sellainen kliimaksi täällä kampusalueella, että alkoi jo vähän paniikki iskeä. Nimittäin viime keskiviikkona meidän tietämättämme, oli alkanut opiskelijoiden mielenosoitus. Debatin aiheena oli nousseet lukukausimaksut. Olimme menossa kampukselle katsomaan olisiko meillä alkaneet jo kurssit..eipä vielä ollut. Ihmettelimme miten kampusalueella oli niin hiljaista, ja kirjaston ovet suljettu. Pikkuhiljaa alkoi kuulua laulua kampuksen keskusalueelta. Siellä oli kerääntynyt opiskelijoita laulamaan. Ajattelimme, että jahas täällä on sitten joku kokoontuminen. Lähtiessämme pois, takaamme alkoi kuulua huutoa tyyliin ”Hei te valkoiset pelkurit, tulkaa takaisin kampukselle!” Aloimme ihmetellä mistä nyt on oikein kyse..Kävellessämme eteenpäin näkyviin tuli poliiseja ja armeijan tyyppejä. Tilanne alkoi näyttää sangen mielenkiintoiselta.. Päätimme mennä keskustaan, jossa ilmapiiri oli hyvin kireä, ja tunsimme miten meitä tuijotettiin( eikä niin hymyissä suin). Kauppoja alettiin sulkea, kuulemma siinä pelossa, jos opiskelijat aikovat ryöstellä kauppoja! Alkoi pikkasen ahdistaa. Otimme siis taksin ja lähdimme aikaiselle lounaalle kauemmaksi keskustasta. Oli hieman surrealistista syödä ja samalla kuunnella kuinka kauempaa kuuluu mielenosoitusjoukon huutoa. Ei tiennyt minne mennä ja mitä ajatella kaikesta tästä. Myöhemmin kuulimme, kuinka meidän kämppiksemme olivat olleet talomme terassilla, ja katsoneet tiellä kulkevaa mielenosoitusjoukkoa. Kyseinen joukko oli ykskaks pysähtynyt katsomaan kämppiksiämme, ja alkanut huutamaan: ”Menkää takaisin kotimaahanne!” Että näin. Emme uskaltaneet mennä enää loppuviikosta kampukselle, koska joka suunnasta tuli niin ristiriitaista tietoa. Kyseinen tapahtumasarja pisti kyllä miettimään aika rankalla otteella sitä tosiasiaa, millaista on olla vähemmistönä (tässä tapauksessa valkoihoinen vaihto-opiskelija) vieraassa maassa. Onneksi tilanne on nyt rauhallinen, ja olemme päässeet kampukselle luennoille.

Opiskelujen osalta meillä on ollut suunnitelmana käydä 8 sosiologian kurssia eri vuosikursseilta. Olemme olleet jo mm. Agrarian change ja Society, health and illness- kurssien luennoilla, jotka liittyvät mm. Malawin maaseudun sosiaalisiin muutoksiin. Kurssit vaikuttavat mielenkiintoisilta, mutta nyt vain askarruttaa kuinka pystymme sumplimaan kaikki suunnitellut kurssit läpi kunnialla. Nimittäin kurssien aikataulut hyppivät vähän sinne sun tänne ja monet kurssit menevät päällekkäin. Saapi nyt nähdä miten meidän suunnitelmat toteutuu. Muutoksiin pitää osata varautua tässä maassa.  Eilen vielä olimme siinä tiedossa, että erästä kurssia ei voida tehdä itsenäisesti vaan pitää osallistua luennoille. Noh tänään taas tuli toisenlaista tietoa, että me teemmekin sen itsenäisesti, ja tadaa ekan esseen palautus onkin jo ensi kuun puolella. Dippadaa!

On mielenkiintoista seurata miten täällä luennot toteutetaan. Jos haluat tietää mitkä kurssit alkavat alkavat tiettynä päivänä, menet kampuksen ilmoitustaululle katsomaan. Luennot voivat kestää vajaan tunnin, puoli tuntia tai vähemmän..Eilen eräs professori selitti luennon aluksi, että jos joku tulee myöhässä luennolle, kyseisen oppilaan pitää poistua välittömästi. Hän oli myös tiukkana kännyköiden suhteen: jos jollakin on kännykkä toiminnassa, proffa lopettaa luennon heti. Tänään samaisen kurssin luennoilla sitten jotkut valopäät tekivät kaikki nämä edellämainitut asiat. Proffa piti sanansa, ja luento päättyi välittömästi.

Viime viikkoina olemme kaiken kampuksella turhaan seilaamisen lisäksi matkustaneet viikonloppuisin myös muualla kuin Zombassa. Olemme vierailleet Liwonden Natural Parkissa, jossa näimme safariauton kyydissä norsuja, antilooppeja ja puhveleita. Kävimme myös Nkopola Villagessa, jossa saimme lämäisessä majapaikassa lukuisia moskiitonpuremia (kiitokset tästä kuuluu reikäiselle moskiittoverkolle). Meidän ei niin hohdokkaan majapaikan vieressä oli ns. paremman väen hotelli, jossa kävimme maksua vastaan uimassa uima-altaalla ja syömässä maittavia aterioita sekä ihastelemassa Malawi-järven rantamaisemia. Eli perus-turisti-meininkiä. Sangen ristiriitaista oli kylläkin se, että heti kyseisen hotellin porttien ulkopuolella asusteli köyhiä kyläläisiä. Lapset huutivat meille iloisesti: ” Hei mitä kuuluu, antakaa meille rahaa!”...Hotellissa varakkaat malawilaiset ja länsimaalaiset pariskunnat sekä lapsiperheet elelivät samaan aikaan omassa kuplassaan, ja toisaalla öisin kylän pihoilla kuului riemukasta rummutusta, tanssimista ja laulua. Kaksi ääripäätä aivan lähekkäin.

Eilen kauppareissulla tutustuimme erääseen pikkupoikaan, joka on 11v., mutta joka vaikuttaa paljon vanhemmalta. Hän tuli meidän perässämme keskustaan, ja samalla kertoi minulle, kuinka hän haluaa isona pankkivirkailijaksi. Hän sanoi, että tykkää käydä koulua, sillä jos hänellä on koulutus, hän saa myös rahaa. Hänen unelmansa on isona auttaa kyläläisiään. Pojan verestävät ja elämää nähneet silmät kertoivat sen, että varmastikaan hänen elämänsä ei ole ollut helppoa. Blantyressa käydessämme näimme myös paljon katulapsia, joiden elämä on pelkkää kaduilla oleskelua. Eilen  ensi kertaa käydessämme kampuksen ruokalassa (jonne muuten pitää viedä omat lautaset tai ostaa lunchbox), oli ruokalan edustalla pikkupoika, jolla oli muovipussissa ruuan jämiä. Emme jaksaneet syödä omaa ruokaamme loppuun, sillä sitä oli aivan valtavasti. Päätimme antaa loput pojalle, jotta ei menisi hyvä ruoka hukkaan. Poika oli mielissään. Nämä kohtaamiset paikallisten pikkulasten kanssa pistävät taas kerran miettimään tätä elämän oikeudenmukaisuutta.

Katsotaan miten marraskuu lähtee käyntiin..siitä lisää ensi kerralla.